Nokkosjauhe
(Urtica dioica)

Nokkonen on monivuotinen ruoho, joka kasvaa yleisenä koko Suomessa aivan pohjoisempia osia lukuunottamatta. Se kasvaa asutulla alueella, teiden varsilla, lehdoissa ja muilla runsasravinteisilla paikoilla. Nokkosesta tunnetaan Suomessa kaksi erillistä lajia: nokkonen (Urtica dioica) ja rautanokkonen eli polttiainen (Urtica urens). Rautanokkonen polttaa kipakammin kuin yleisempi nokkonen. Se on melko harvinainen vanhan asutuksen seuralainen ja eroaa tavallisesta nokkosesta lyhyempien ja tylpempien lehtiensä perusteella. Pohjois- ja Sisä-Suomen lehdoissa kasvaa nokkosen alalaji pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii), jossa on vain yksittäisiä poltinkarvoja. Poltinkarvat ovat kuin pieniä ruiskuneuloja: karvan muodostaa pii- ja kalkkiseinäinen pitkä solu, joka päättyy pallomaiseen nystyrään. Nystyrän alapuolelta poltinkarva katkeaa pienestäkin kosketuksesta, ja katkennut kärki tunkeutuu ihoon ja solun myrkkyaine vapautuu.

Nokkonen on hyvin monikäyttöinen. Alunperin nokkonen on ollut kuitukasvi, jota on viljelty paikoitellen Euroopassa 1800-luvulle saakka, jolloin puuvilla syrjäytti sen. Siitä on hyödynnetty varren pitkät ja sileät kuidut, joista on tehty mm. alus- ja liinavaatteita sekä säkkejä. Verkkojen solmimiseen nokkoskuituja on käytetty jo kivikaudella. Nokkosen käyttö ravinto- ja rohtokasvina on myös ollut erittäin monipuolista. Nokkosen juuret, versot, lehdet ja siemenet (eri osin) sisältävät klorofylli A:ta ja B:tä, vitamiineja (A, B1, B2, B6, C, E, K1), ubikinonia, eteeristä öljyä, lesitiiniä, rautaa, kalsiumia, kaliumia, piitä, seleeniä, rikkiä, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, kromia, ja proteenia. Poltinkarvoissa on asetyylikolinia, histamiinia, serotoniinia, muurahaishappoa, foolihappoa, pantoteenihappoa, biotiinia, koliinia.

Käyttö: Lisää muhennoksiin, paistoksiin tai smoothiejuomien joukkoon. Nokkosesta voi keittää myös teetä. Huom! Nokkosta ei suositella henkilöille, jotka kärsivät sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta turvotuksesta.

Säilytys: Huoneenlämmössä, ilmatiiviissä rasiassa, valolta suojassa.

Alkuperämaa: Suomi

Gluteeniton / maidoton / lisäaineeton / luomu / kosher / vegaaninen

Ravintoarvot / 100 g
Energia 182 kJ / 43 kcal
Rasva 0,7 g josta tyydyttyneitä rasvahappoja < 0,1 g
Hiilihydraatit 1,3 g josta sokereita 1,3 g
Kuidut 4,1 g
Proteiini 5,9 g
Suola < 0,01 g

Hinta
13,90 €
Saatavuus
Tilapäisesti loppunut
CocoVi nokkosjauhe

CocoVi nokkosjauhe